tiistai 14. heinäkuuta 2009

Vapiskaa!


Vaikka vuodenaika on eri, pian taas maan täyttää korvia huumaava jylinä, vuoret halkeaa ja meret avautuu, tuhannen taivaan tuskan usva nousee maan päälle ja pimeyden portit aukeaa.

Vapiskaa, niinkuin haavan lehdet usein tekee. Vapiskaa, kunnes saavutatte DeLoreanin vaatimat 1.21 gigawattia!

maanantai 27. lokakuuta 2008

Okkultisti ja tähti

Perjantai 31. lokakuuta tulee olemaan hieno ilta ja yö X-tason voimahattupäiden bongaamiseen kuun ollessa 1.11. eteläisimmillään. Erityisen jännittäväksi perjantai-illan tekee tieto siitä, että turkkilainen jalkapalloilija Muzzy Izzet syntyi juuri tänä päivänä 1974.
"Kymmenet kynttilät varjoillamme leikkii
samettiverhon lailla ilta laskeutuu"
-Tuntematon okkultisti

Se aika vuodesta

Astraalikehän auetessa sisäinen silmäni supistuu sanoen:
"Ottakaa ja syökää. WHO LET THE DOGS OUT!?"

Se on merkki. Merkki siitä, että pimeyden voimat kutsuu meidät taas kokoon. Yhdistykää, toverini, ja kosmoksen kolmas pyörä kääntyy kuoleman kuusi astetta!

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Supcomia sen olla pitää

"Mä voin ottaa sisääni mitä vaan, mut mieluiten mää ottaisin supcomin."
-Georg Von Ulffson @ 02:33

"Mitä vittua just tapahtu?"
-Georg Von Ulffson @ 02:32

lauantai 20. lokakuuta 2007

Täältä tullaan gnosis - Vapise URIZEN!


Gustafsonin viitan muututtua ruokalipuksi on nyt tehtävä kaikki, jotta sädekehä saadaan kuljetettua!

Niinpä nyt on Opetusfilmi-ilta, jotta meistä kaikista kehittyisi entistä suurempia okkultisteja ja pääsisimme käsiksi salaiseen pelastavaan tietoon eli gnosikseen. Vanha okkultistien prinsiippi on, että oppinein on kaikista oppineista viisain.

Kuvassa Anton ja Gustafson tutkivat suurteosta Eyes So Widely Shut.

Hajaannusta


Nyt ovat seurakuntamme kirjaston kirjat sekaisin!

IX tason Voimahattuja makaa hylättynä seurakuntamme käytävillä. Joilekin ei riitä mikään. Irtautuuko seurakunnastamme seuraavaksi täyden X tason radikalisoitunut siipi?

Epäilykset heräävät...

Arvostetun seurakuntamme toinen puheenjohtajajäsen, IX voimatason saavuttanut Anton meni ja sulatti Pyhän Viitansa uunissa. IX tasolla tällainen töhöily ei ole mahdollista saati suvaittavaa. Neljännen tason Syvemmässä Astraalitilassa saamani visiot aikaisemmin päivällä antoivat enteitä näistä tapahtumista... en tiedä näinkö mä unta vai kahminko mä lunta...
Voimatasohattu (Tah Acciw Eht) on hallussani. Tällä Voimatason lisäyksellä olen saanut äärinäkövisoita jopa täydessä valvetilassa. Jotkin visiot ovat olleet huolestuttavia. Ehkä seurakuntamme voimatasapaino ei ole täydessä harmoniassa... ehkä joku on petkuhuiputtanut... Täytyy jatkaa astraalivisioiteni tulkintaa ja juoda lisää Pyhää Nektaria.

- Tation amet nisl erat molestie autem ut in eum dolore vel ullamcorper luptatum consequat illum

Viitta suli

Ei vi**u, Antonin viitta suli 3. kehän noitatohtorin (AMK) uuniin, ei saat*na. V**tu ei voi olla totta. Vittu.

Avoin kirje Villelle

Leikkaa homo lettis. Lisäksi kaikki muutkin karvat. Varsinkin kainalokarvat.

(kirjotettu tuohduksissaan niin, että otsikkokin unohtui)

Ime munaa Ville!

-Anton IX voimatason astraalitaikuri

Avoin kirje Anonyymeille okkultisteille 20. lokakuuta 2007

Vietettyäni yön itsesäädetyssä maanpaossa, olen nähnyt valon pimeyden synkissä tunneleissa. Olen 21-vuotias mies, en siis mikään poika enää, ja aikani pahuuden kanssa pelehtiessä on nähnyt viimeisen hetkensä. Yön pimeydessä ennen ensimmäistä sarastusta muistin, miltä tuntuu olla ihminen, rakastaa, tuntea toisen kosketus ja tahtoa kanssaihmisille vain hyvää eikä manata kauniin Maamme päälle helvetin perkeleitä ja muita vähempiä demoneja. Jumala on luonut maamme valoon, eikä meillä ihmisillä ole oikeus tätä valoa himmentää.

En kuitenkaan vihaa teitä harhaanjohdetut ystäväni, vaan katson synkän piirimme ulkopuolelta nähden silmiltämme pitkään kadotetun totuuden. Ennen lähtöäni halusin tarjota nämä ajatukseni, että kenties tekin voisitte nähdä saman pyhyyden ja hyvyyden, valon, jonka minä nyt näen.

Ehkä tekin taas muistatte, miltä tuntuu olla ihminen.

Rakastavaisin terveisin,
Ville

Voimahattu



IX voimatason Voimahattu (Tah Acciw) tuntuu hyvältä ja sitä on ilo pitää päässä. Lisää tietoa saat omasta salaseurastasi.

Perinteisesti okkulttista tietoa on voinut saada salaseuroissa tai jonkin mestarin oppilaana (eli adeptina), mutta nykyään aiheeseen on mahdollista perehtyä melko hyvin myös katselemalla hartaasti ylläolevaa kuvaa.

Se on vain hattu - älä ota sitä pois
-sanoisi tuntematon hattumalli Bob (tulee Robertista), muttei ole vielä sanonut

Lähteet:
Harrison: Nostradamus ja Frank: ruotsalaista okkultismia, 2003
Stetson: Käytännöllinen okkultismi, 2001

Hattuvaras

Georg Von Ulffos yritti viedä Antonin päähineen, mutta jäi satimeen Antonin keskeytettyä varkauden toteamalla: "Et sä onnistunu, mä näin." Georg Von Ulffosin pää on edelleen paljas.

Herr Mann keskeyttää!


Seurakunnan rivit harvenevat! Bobin (tulee Robertista) tekemän How Does It Smell -erikoisliikkeen välittömänä seurauksena Herr Mann (kuvassa oikealla) jätti leikin kesken ja Voimahatut vaihtoivat taas omistajaansa.

Tässä Frank Deggial. Täältä tähän.

perjantai 19. lokakuuta 2007

Varjot kasvavat

Tämä täysikuun pimein aika on siunannut veljeskuntamme terveellä saalistusvietillä. Äkkinäiset vallanvaihdokset pitävät veljemme vireillä ja alttiina alamaailman viesteille. Anti-apottimme Herr Mann on osoittanut suurta resurssiuutta anastettuaan viidennen voimatason noitahatun itselleen. Urizenin aika on käsillä ja minä, yhdeksännen voimatason pimeydenkuiskija Anton seuraa tilannetta alati kasvavalla mielenkiinnolla. Kaksi eri voimatason hattua on vielä kateissa ja niiden löytäjä tulee koputtamaan alamaailman lipunkantajan olkapäätä...seuraamme tilannetta mielenkiinnolla.

"Who let the dogs out!?"
-Baha Men pedon vuosi 2000

Hatut hukassa

Valtataistelu kiihtyy. Vallan merkit, usean voimatason noitahatut vaihtavat omistajaa kuin yön tumma pilvilinna. Hattuja oli useampi kuin nyt on, osa on joutunut pimeyden syövereihin. Vain pimeyden luoja tietää kuinka tässä käy.

Pimeys on laskeutunut yllemme



Puolikuu valaisee synkkää uurastustamme. Tänä lokakuun 19. yönä, vuonna 2007, ympyrämme tulee sulkeutumaan.

Mukanani jakamassa pimeyden ulottuvuuden portteja ovat:

* Anton
* Gustafson (silleen ku Veikka)
* George von Ulffson
* Frank Deggial
* Herr Mann
* Bob (tulee Robertista)
* Kolmannen kehän Witch Doctor

Nyt taitojani kaivataan toisaalla...



Ps. Ylläolevassa kuvassa Mystinen angstinurkkaus, jossa voi ritualisoida.